Mausteita parisuhteeseen

Tältä sivulta löydät listan mausteista joilla voit maustaa omaa parisuhdettasi. Kokeile eri mausteita ja jätä hyvältä tuntuvat säännölliseksi osaksi parisuhteesi reseptiä. Jos lista tuntuu liiankin kattavalta eikä päätöstä kokeiltavasta mausteesta meinaa syntyä, suosittelemme käyttämään jotain internetin syövereistä löytyvää arvontakonetta ja arpomaan kokeiltavan mausteen (syötä arvontakoneeseen maksimiluvuksi luku 392).

 

Mausteita parisuhteenne reseptiin

  1. Valmista kumppanillesi aamiainen vuoteeseen
  2. Leivo kumppanillesi hänen lempileivonnaisia
  3. Tee kumppanillesi kokovartalohieronta
  4. Hiero kumppanisi hartioita, kun huomaat hänen olevan stressaantunut
  5. Osta puolisollesi hänen lempiherkkuaan
  6. Järjestä kumppanillesi jalkahieronta & -kylpy
  7. Hanki kumppanillesi jotain mitä hän on aina halunnut
  8. Tee puolisollesi ruusu polku ulko-ovelta kylpyyn työpäivän jälkeen. Päätä itse odotatko häntä kylvyssä, vai toimitko kylvettäjänä ja selänpesijänä.
  9. Kerro kumppanillesi viikon aikana kolme kohteliaisuutta hänestä.
  10. Ota tavoitteeksi kiittää kumppania vähintään viisi kertaa viikon aikana. Kerro aina kiittäessäsi mistä kiität, eli missä hän on onnistunut. (Huom. Ruokapöydästä nousemisen yhteydessä lausuttua kiitosta ei lasketa.)
  11. Kehu kumppaniasi kun hän näyttää mielestäsi erityisen hyvältä
  12. Kerro kumppanillesi miten hän saa sinut mielestäsi kukoistamaan
  13. Kehu kumppaniasi julkisesti
  14. Kerro kumppanillesi kunnioittavasi häntä
  15. Kerro kumppanillesi kuinka kauniilta / komealta hän näyttää
  16. Kehu kumppanisi tekemää ruokaa
  17. Kerro kumppanillesi olevasi ylpeä kun saat olla hänen rinnallaan
  18. Kehu kumppanisi ulkomuotoa hänen alettuaan treenaamaan
  19. Kehu kumppaniasi jostain asiasta missä hän on erityisen hyvä sängyssä
  20. Kerro hänelle miten hän parantaa elämääsi
  21. Suudelkaa toisianne suulle pitkään vähintään kahtena päivänä tällä viikolla
  22. Halatkaa toisianne viikon ajan aina kun näette ensimmäisen kerran päivän aikana (eli joko aamulla tai töistä tullessa).
  23. Istukaa sohvalle ja jutelkaa tunti
  24. Sulkekaa tv, tietokone, puhelimet jne. päiväksi / illaksi
  25. Sulkekaa joku ilta tv ja muut elektroniset laitteet jo klo 21.00 ja menkää ”nukkumaan”
  26. Koittakaa puhua 10 min joka päivä viikon ajan (lapset, (koti)työt, aikataulut jne. ovat kiellettyjä aiheita)
  27. Priorisoikaa viikon ajan yhteistä aikaa kaiken muun kustannuksella (myös ylitöiden). Kertokaa kaikille, että teillä on parisuhdeviikko menossa. He kyllä ymmärtävät.
  28. Suudelkaa aina kun ohitatte toisenne kotona / aina kun mahdollista
  29. Kokeilkaa viikon ajan sanoa joka ilta toisillenne hyvää yötä ja antakaa hyvänyönsuukko (jos tämä ei vielä ole teillä tapana)
  30. Peskää toisenne suihkussa huolellisesti joka paikasta
  31. Menkää viikon ajan sänkyyn samaan aikaan
  32. Kuiskaa kumppanillesi jotain erityistä keskellä väkijoukkoa
  33. Vaihda hänelle tietokoneen taustakuvaksi kuva teistä kahdesta
  34. Pysähtykää kaupungin vilinässä ja suudelkaa toisianne rauhassa
  35. Kävelkää käsi kädessä tai käsi toisen ympäri kiedottuna kaupungilla
  36. Piirtäkää tussilla tms. vartaloihinne rakkauden merkki tai käyttäkää samanvärisiä alusvaatteita. Jotain minkä vain te tiedätte yhdistävän teitä
  37. Nukkukaa saman peiton alla alasti
  38. Tee viikon ajan joka päivä jokin kiva juttu kumppanillesi, minkä toivoisit hänen tekevän sinulle.
  39. Suostu seksiin, vaikkei tee mieli
  40. Kysy miten kumppanisi päivä on mennyt
  41. Sovi riita ennen nukkumaanmenoa
  42. Kysy kumppaniltasi mitä hän kaipaa lisää / enemmän. Yritä sitten toimia tämän mukaan
  43. Sopikaa kotitöiden jakamisesta
  44. Mies: jos nainen laittaa teillä yleensä ruokaa, vie hänet ulos syömään
  45. Lähteä kumppanillesi lahja postissa, vaikka asutte samassa osoitteessa
  46. Lähetä kumppanillesi kukkia työpaikalle lähettipalvelun avulla
  47. Yllätä kumppanisi tekemällä jokin kotityö jota et yleensä tee
  48. Osta hänelle kukkia
  49. Osta kumppanillesi jotain tuoksua josta pidät
  50. Korut toimivat aina…
  51. Pelatkaa yhdessä sulkapalloa pihalla tai puistossa. Miten pitkään saatte pallon pysymään ilmassa?
  52. Käykää yhdessä kävelyllä. Käsi kädessä.
  53. Valmistakaa reppuun eväät ja lähtekää metsäretkelle. Löydättekö sieniä sienikeittoa varten?
  54. Lähtekää sateella uloskävelyllä ja esittäkää ”dancing in the rain” oman koreografianne mukaisesti
  55. Leikkikää lumisotaa ja jahdatkaa toisianne syvässä lumessa. Lähitaistelu sallittua ja jopa suotavaa, mutta vain hellästi.
  56. Tehkää yhdessä pyöräretki keväiseen luontoon
  57. Käykää kaksistaan piknikillä
  58. Käykää kaksistaan pulkkamäessä
  59. Lähtekää yhdessä seikkailulle (voi olla myös lähialueella paikka jossa ette ole käyneet, vaikkapa metsä)
  60. Käykää yhdessä juhannussaunassa, jos mahdollista ihan kaksistaan. Vihtokaa toisenne.
  61. Pelatkaa yhdessä jotain lautapeliä
  62. Vuokratkaa elokuva ja ostakaa viinirypäleitä sen kanssa nautittavaksi. Syöttäkää toisianne.
  63. Viettäkää yhteinen televisioilta saman peiton alle käpertyneenä. Kommentoikaa ohjelmia tai yrittäkää matkia niitä.
  64. Pelatkaa yhdessä korttia
  65. Tehkää yhdessä palapeliä
  66. Hakekaa kirjastosta (netistä) tantraa käsittelevä kirja (materiaalia) ja tutustukaa siihen yhdessä.
  67. Ottakaa kosketuskilpailu. Ohimennen tapahtuvasta hellästä kosketuksesta saa viikon mittaan pisteen. Enemmän pisteitä kerännyt voittaa. Sopikaa palkinnosta etukäteen.
  68. Käpertykää yhdessä sohvalle lukemaan
  69. Tanssikaa yhdessä olohuoneessanne
  70. Hassutelkaa. Se voi olla mitä tahansa, kuhan se on kummankin mielestä hauskaa ja se saa teidät nauramaan tai edes hymyilemään.
  71. Kuunnelkaa yhdessä klassista musiikkia sylikkäin
  72. Pukekaa ja riisukaa toisenne
  73. Käykää yhdessä vaahtokylvyssä
  74. Ottakaa kutituskilpailu
  75. Käykää yhdessä kahvilassa/jäätelöbaarissa syömässä jäätelöannos. Mutta ostakaa vain yksi yhteinen annos ja ottakaa vain yksi lusikka.
  76. Käykää jossain tanssimassa. Ei haittaa vaikkette osaisi. Naurakaa itsellenne yhdessä.
  77. Käykää yhdessä elokuvissa
  78. Käykää kahvilassa juomassa kuumat kaakaot
  79. Käykää yhdessä pizzalla
  80. Käykää yhdessä vesipuistossa kuin rakastavaiset (tehän olette!)
  81. Käykää huvipuistossa
  82. Käykää konsertissa, oopperassa, teatterissa, jalkapallo-ottelussa tai jossain muussa kulttuuri- tai urheilu tapahtumassa
  83. Käykää yhdessä eläintarhassa
  84. Menkää yhdessä tanssikurssille
  85. Hankkikaa pullo shampanjaa ja rasiallinen mansikoita. Nauttikaa toisiltanne ja toisistanne.
  86. Istukaa keittiön pöydän ääreen vastakkain ja katsokaa toisianne silmiin minuutin ajan. Keksikää sen jälkeen vähintään viisi asiaa, miksi teillä on asiat hyvin.
  87. Valmistakaa yhdessä illallinen ja nauttikaa se viinilasin kanssa kynttilänvalossa
  88. Ostakaa paketti jäätelöä ja syökää sitä toistenne vartaloilta
  89. Saunokaa kynttilänvalossa ja sivelkää toistenne vartaloille hunajaa
  90. Kun hän tulee kotiin, olet tehnyt lapuista radan. Tyyliin ensimmäinen lappu eteisessä: ”mene keittiöön”. Toinen lappu: ”syö tekemäni voileivät jääkaapista” jne. Vain mielikuvituksesi on rajana mihin rata päättyy…
  91. Valitkaa yhdessä kuvia, jotka muistuttavat teitä yhteisistä mukavista hetkistä ja kehystäkää ne seinälle
  92. Juhlikaa jotain vuosipäiväänne. Älkää rajoittuko vain hää- ja kihlauspäiviin.
  93. Muistelkaa yhdessä seurustelunne alkuaikoja
  94. Syökää spagettia kuin kaunotar ja kulkuri
  95. Sytyttäkää kynttilöitä ja olkaa vain
  96. Käykää yhdessä kuutamouinnilla… kuten asiaan kuuluu 😉
  97. Pyydä kumppaniasi treffeille. Sopikaa aika etukäteen, mutta kerro paikka vasta viime tipassa.
  98. Käykää yhdessä joululahjaostoksilla. Kumppani valitsee sinulle alusvaatteet ja päinvastoin. Jos ette malta odottaa jouluaattoon, kokeilkaa niitä etukäteen jo samana iltana.
  99. Maatkaa hiljaa vierekkäin tähtitaivasta katsellen
  100. Järjestäkää uudet häät, joilla juhlistatte 10/20/30/40-vuotishääpäiväänne
  101. Herätkää yhdessä aikaisin katsomaan auringonnousua
  102. Menkää rauhalliseen paikkaan luonnon keskelle katsomaan auringonlaskua
  103. Käykää jossain teille merkityksellisessä paikassa (suhteenne alkuajoilta)
  104. Jahdatkaa toisianne kotona. Jahtaaja aloittaa leikin huutamalla ”pusu”. Kiinni (toisen syleilyyn) saanut saa pusun haluamaansa paikkaan. Toistakaa viikon varrella moneen kertaan.
  105. Menkää yöksi hotelliin. (Pitäkää huoli, että varaamassanne huoneessa on parisänky!)
  106. Lähtekää yhdessä risteilylle
  107. Lähtekää yhdessä viikonloppumatkalle. Tämän ei tarvitse tarkoittaa kallista ulkomaanmatkaa, vaan lähikaupunkikin käy aivan yhtä hyvin.
  108. Lähtekää kaksistaan rantalomalle
  109. Uusikaa häämatkanne
  110. Vierailkaa jollain kuuluisalla alueella, kuten Reeperbahn
  111. Hävittäkää toistenne vaatekaapeista jotain sieltä vähemmän seksikkäästä päästä
  112. Ottakaa käyttöön parisuhderaha, eli budjetoikaa kuukausittain tietty summa rahaa parisuhteenne hoitoon. Voitte esimerkiksi päättää rahan käytöstä kumpikin vuorokuukausin.
  113. Kerro kumppanillesi miksi aikanaan ihastuit häneen
  114. Kirjoita kumppanillesi rakkauskirje
  115. Soita kumppanillesi kesken työpäivän / kauppareissun ja kerro rakastavasi häntä edelleen.
  116. Kirjoita puolisosi nimi pystysuunnassa ja aloita sitten jokaisella kirjaimella sana tai lause, jolla kehut häntä. Jätä tämä jääkaapin oveen.
  117. Kirjoita toiselle rakkausruno paperista/kartongista leikattuun korttiin. Jos runosuoni ei kuki, etsi mielestäsi sopiva runo netistä.
  118. Jätä kumppanillesi ”minä rakastan sinua” -viesti johonkin odottamattomaan paikkaan
  119. Jätä kumppanillesi ”rakastan sinua” -viesti somessa
  120. Laita kortti jossa huulipunahuulet kumppanisi kassiin kun hän lähtee matkalle. Hän ilahtuu löytäessään sen.
  121. Kirjoita huulipunalla / ”höyryyn” viesti kylpyhuoneen peiliin ”rakastan sinua” tms. niin, että hän löytää sen aamulla herätessään
  122. Hymyile hänelle. Kun hän kysyy miksi, vastaa että siksi kun olet siinä.
  123. Lähetä kumppanillesi kesken työpäivän tekstiviesti, jossa kerrot rakastavasi häntä.
  124. Kerro hänelle kuinka onnellinen olet hänen kanssaan
  125. Kerro hänelle ettet ikinä haluaisi ketään muuta kuin hänet, koska hän on niin ihana
  126. Keksikää toisillenne uudet lempinimet
  127. Keksikää toistenne ruumiinosille lempinimiä
  128. Flirttailkaa toisillenne
  129. Chattailkaa ikään kuin ette tuntisi toisianne ja olisitte alkuvaiheessa
  130. Flirttaile kumppanillesi seksikkäillä liikkeillä ollessanne kaupungilla. Keinuta takapuolta tai haro hiuksiasi.
  131. Piirrä kumppanillesi ”rakkauden kartta” jossa voi olla mitä tahansa positiivista mitä sinulle tulee mieleen hänestä
  132. Anna toiselle lista johon olet kerännyt hyviä muistoja yhteisen matkanne varrelta
  133. Kiitä kumppaniasi jostain
  134. Kerro kumppanillesi näkemästäsi unesta
  135. Pyydä häneltä anteeksi
  136. Kertokaa toisillenne miten voisitte muuttaa tapojanne/tekemisiänne/sanomisianne jotta teillä olisi vielä parempi olla liitossanne.
  137. Paljastakaa toisillenne jokin salaisuuksistanne
  138. Jutelkaa yhdessä tulevaisuudesta ja toiveistanne sen suhteen
  139. Tehkää jotain kommunikointia vaativaa yhdessä, mutta älkää puhuko vaan esittäkää kaikki sanottavanne elekielellä.
  140. Puhukaa ja sopikaa raha-asioistanne. Tämä on yksi parisuhteen yleisimmistä ongelmista joten se on hyvä pitää hallinnassa.
  141. Kerro kumppanillesi mikä ärsyttää niin se ei pilaa kaikkea. Mieti kuitenkin tarkkaan miten ilmaiset asian. Jos kyseessä on jotain mitä ei voi muuttaa, on ehkä parempi olla hiljaa.
  142. Jakakaa toistenne kanssa jotain mitä ette ole ennen kertoneet
  143. Istukaa viikon ajan päivittäin hetkeksi alas miettimään yhdessä miten voisitte edistää yhteen kasvamista erilleen kasvamisen sijaan
  144. Kerro kumppanillesi tukevasi häntä mitä ikinä tapahtuukin
  145. Kirjoittakaa kumpikin joulupukille toivelista mitä toivotte suhteeltanne tulevana vuonna. Vaihtakaa sitten listoja.
  146. Kehittäkää oma elekoodikieli
  147. Kehittäkää oma koodikieli. Esim. ”olisivatpa marjat jo kypsiä, että saataisiin pakastimeen täytettä” = haluan sinua.
  148. sänky
  149. takanedusta
  150. keinutuoli
  151. ruokapöytä
  152. suihku
  153. sauna
  154. sohva
  155. wc
  156. nojatuoli
  157. pöydän alla
  158. peilin edessä
  159. ruokapöydän tuolilla
  160. lattia
  161. kylpyamme
  162. keittiö
  163. pyykinpesukoneen päällä
  164. telttaretki & yhteinen makuupussi
  165. flyygelin tai piano
  166. vesisängyssä
  167. jumppapallo
  168. riippumatto
  169. portaat
  170. biljardipöytä
  171. keinu
  172. puutarhakeinu
  173. nurmikko
  174. lentokone
  175. juna
  176. laiva
  177. metsä
  178. meri
  179. parveke / terassi
  180. puu
  181. auto
  182. aurinkotuoli
  183. kellari
  184. auton konepelti
  185. heinäladossa
  186. laavu nuotion loimussa
  187. trampoliini
  188. ikkunan edusta
  189. leikkimökki
  190. sateessa ulkona
  191. tähtitaivaan alla
  192. lumessa
  193. poreallas
  194. hiekkaranta
  195. rantakallio
  196. työpaikka
  197. sovituskoppi
  198. taksi
  199. heinäpelto
  200. hissi
  201. uimarannan vaatteenvaihtokoppi
  202. julkinen wc
  203. autopesula
  204. katto
  205. kirjasto
  206. kuntosalin pukuhuone
  207. kuntosali
  208. ullakko
  209. kellari
  210. maailmanpyörä
  211. sisäkkö
  212. sairaanhoitaja
  213. poliisi
  214. lehmityttö
  215. sihteeri
  216. opettaja
  217. hieroja
  218. lääkäri
  219. lady domina
  220. kissanainen
  221. enkeli
  222. paholainen
  223. palomies
  224. remonttimies
  225. orja
  226. tonttutyttö
  227. joulupukki
  228. koulutyttö
  229. nunna
  230. tarjoilija
  231. intiaani
  232. lentoemo/-kapteeni
  233. Ole yhden illan ajan hänen palvelijansa ja toteuta hänen pieninkin toiveensa (tämä vaatii vastuuta ja toisen tuntemista ”isännän/emännän” taholta.)
  234. lähetyssaarnaaja
  235. nainen päällä
  236. kontillaan takaapäin (doggy style)
  237. seisten takaapäin
  238. nainen päällä kasvot miehen jalkoihin päin
  239. kottikärryt
  240. lähetyssaarnaaja naisen jalat kattoa kohti
  241. lähetyssaarnaaja nainen jalat koukussa jalkapohjat miehen rintaa vasten
  242. takaa päin maaten
  243. nainen miehen sylissä
  244. seisten nainen miehen sylissä
  245. lusikka
  246. 69 mies alla
  247. 69 nainen alla
  248. mies seisoo, nainen kontillaan sängyllä tms.
  249. lähetyssaarnaaja tyyny naisen lantion alla
  250. lähetyssaarnaaja roolit vaihdettuina (mies alla)
  251. nainen päällä toinen jalka miehen jalkojen välissä
  252. nainen päällä kyykyssä
  253. istuen naamat vastatusten
  254. kyljellään naamat vastatusten jalat suorina
  255. mies istuu ilman tuolia seinään nojaten, nainen sylissä selkä mieheen päin
  256. lähetyssaarnaaja naisen jalat miehen jalkojen ympärille kiedottuna
  257. lähetyssaarnaaja naisen jalat miehen lantion ympärille kiedottuna
  258. nainen vatsallaan toinen jalka miehen jalkojen välissä
  259. mies polvillaan lattialla nainen sylissä
  260. mies istuu jalat suorana lattialla nainen sylissä
  261. kyljellään naisen jalat miehen vyötärön ympäri kiedottuna, miehen jalat koukussa
  262. mies antaa suuseksiä naiselle naisen maatessa selällään
  263. nainen antaa suuseksiä miehelle
  264. toisen tyydyttäminen käsin
  265. suuseksiä naiselle hänen istuessaan miehen naaman päällä
  266. penis rintojen välissä
  267. penis naisen pakaroiden välissä (ilman sisään työntymistä)
  268. pelkät korkokengät jalassa, muuten alasti
  269. korsetti
  270. stay-up sukat
  271. stringit
  272. minibikinit
  273. rintaliivit joissa puolikupit (nännit jäävät ulkopuolelle)
  274. babydoll
  275. body
  276. latex-asu
  277. seksikäs yöasu
  278. aamutakki
  279. nahka-asu
  280. pitkät hansikkaat
  281. syötävät alushousut
  282. sukkanauhaliivit + sukat
  283. kissaeläinkuosi
  284. peruukki
  285. kuvioidut stay-upit / sukkahousut ulkona vietettävää iltaa varten
  286. naamarit / maskit
  287. pitsiset hepenet
  288. nainen viimeisen päälle meikattuna ja hienoissa koruissa, mutta ilman rihman kiertämää
  289. penisrengas
  290. dildo
  291. vibraattori
  292. anaalitappi
  293. ruoska
  294. piiska
  295. käsiraudat
  296. kahleet
  297. geisha-kuulat
  298. strap-on
  299. suukapula
  300. nänninnipistin
  301. liukuvoide
  302. langaton vibraattori, jota kumppani voi säädellä kun olette esimerkiksi kaupungilla
  303. tanssitanko
  304. höyhenhuisku
  305. hierontaöljy
  306. kiihottavat voiteet
  307. hyväile pyörivin liikkein miehen kivesten ja peräaukon välistä herkkää aluetta
  308. koittakaa tuottaa toiselle orgasmi pelkkiä jalkoja käyttäen
  309. pitäkää kunnolla ääntä seksin aikana
  310. harrastakaa seksiä aivan hiljaa
  311. harrastakaa seksiä silmät sidottuina
  312. hyväile toista käyttäen pelkkää suutasi
  313. suuseksiä ilman että käytätte käsiänne
  314. suudelkaa ja imekää toistenne varpaita
  315. katsokaa toisianne silmiin koko yhdynnän ajan
  316. sisustakaa makuuhuone romanttiseksi
  317. seksin harrastaminen alushousut päällä
  318. kokeilkaa anaaliseksiä
  319. ajelkaa toistenne karvoitukset
  320. riisukaa toisenne ja suudelkaa jokaista esiin tulevaa kohtaa
  321. herätä kumppanisi suuseksillä
  322. pitäkää kämmeniänne vastakkain kun tulette ja katsokaa toisianne silmiin
  323. harrastakaa rajua seksiä, mutta sopikaa tarkasti rajoista etukäteen ja sopikaa myös turvasanasta, joka keskeyttää leikin tarvittaessa
  324. pidä kumppanillesi eroottinen privaattiesitys
  325. strippaa kumppanillesi musiikin tahtiin
  326. Viettäkää päivä kaupungilla etsien toisillenne seksikkäitä vaatteita. Ottakaa kuvia vaatteita sovittaessanne.
  327. harrastakaa seksiä 30 peräkkäisenä päivänä
  328. katsokaa yhdessä eroottinen pariskunnille tarkoitettu elokuva
  329. eroottisen elokuvan kuuntelu (ei katselu)
  330. alushousujen kotiin jättäminen kaupungille lähdettäessä
  331. viettäkää kokonainen päivä lakanoiden välissä
  332. Leiki jääpalalla kumppanisi iholla
  333. Sido kumppanisi silmät ja piilota ruokia vartalosi eri kohtiin. Kumppanisi tehtävä on löytää ja arvata mikä ruoka kyseessä
  334. Leikkikää tapaavanne tuntemattomina baarissa ja iskekää toisenne
  335. Koittakaa kiusoitella toisianne koko päivä (tai vaikka viikko) esileikkinä seksille
  336. Etsi jostain kirjasta kohtaus ja jätä se lapun kanssa kumppanillesi: ”haluan kokeilla tätä”
  337. Antakaa toisillenne rakkausrahaa ja laatikaa hinnasto. (suuseksi 50 rahaa, eroottinen hieronta 40 rahaa jne.)
  338. Pelatkaa ”saanko” -peliä sängyssä. Sääntöjen mukaan aivan kaikkeen mitä aikoo tehdä pitää kysyä ensin lupa kumppanilta.
  339. Pelatkaa pokeria tai jotain muuta korttipeliä vaatteet panoksina. Erän häviäjä riisuu aina yhden vaatekappaleen.
  340. Hankkikaa jokin eroottinen parisuhdepeli ja pelatkaa sitä
  341. Keksikää johonkin perinteiseen lauta- tai korttipeliin omat eroottiset säännöt
  342. Ajatelkaa kumpikin jotain mukavaa yhteistä hetkeänne menneisyydestä. Kumpikin saa esittää vuorotellen tarkentavan kysymyksen (kyllä / ei -vastaukset) tai yrittää arvata mistä hetkestä on kyse. Voittaja saa valita haluamansa (tai ennalta sovitun) palkinnon.
  343. Kastele kumppanisi puutarhaletkulla lämpimänä kesäpäivänä ja syöksy sitten kimppuun
  344. Painikaa (hellästi!) ilman vaatteita (joko sängyssä tai mutapainia)
  345. Unohda kuukaudeksi vanhat rikkinäiset verkkarit ja pukeudu siististi ja huolitellusti myös kotona. Keskustelkaa lopuksi miten paljon siitä oli vaivaa sekä hyvät ja huonot puolet
  346. Hyväilkää toisianne liikennevaloissa
  347. Rakastelkaa intohimoisesti ja repikää vaatteet toistenne päältä
  348. Tehkää kotitöitä yhdessä ilman vaatteita
  349. Vaihdelkaa sitä kumpi on aktiivinen osapuoli. Välillä toinen ottaa täysin ohjat ja toinen vain nauttii ja välillä toisinpäin.
  350. Ottakaa yhdessä alasti aurinkoa salaisessa piilopaikassanne.
  351. Ottakaa tavoitteeksi harrastaa seksiä vuorokauden jokaisena tuntina seuraavan kuukauden aikana. Eli tänään vaikka klo 0:00:n ja 1:00:n välillä, huomenna vaikka aamu seitsemän ja aamu kahdeksan välillä ja niin edelleen siten, että kuukauden lopussa kaikki tunnit on kokeiltu. Päättäkää itse pitääkö seksin kestää koko tunnin ajan.
  352. Kokatkaa yhdessä alasti pelkät esiliinat päällänne
  353. Riisu kaupungilla ollessanne alushoususi ja sujauta ne kumppanisi taskuun siten että hän huomaa mitä olet tehnyt
  354. Koittakaa harrastaa suuseksiä jääkuutio suussa
  355. Sopikaa treffit ruokatunnille ja nauttikaa lounaan sijasta toisistanne
  356. Hyväilkää toisianne ravintolassa syödessänne. Tehkää se kuitenkin salassa pöydän alla älkääkä häiritkö muita asiakkaita tai henkilökuntaa.
  357. Mies laukeaa naisen naamalle
  358. Mies laukeaa naisen selälle
  359. Mies laukeaa naisen rinnoille
  360. Mies laukeaa naisen pakaroille
  361. Hierokaa alastomia vartaloitanne toisianne vasten, mutta älkää päätykö harrastamaan seksiä kyseisenä päivänä
  362. Harrastakaa seksiä kuukautisten aikana
  363. Kokeilkaa vaihteeksi käyttää kondomia, vaikkette sitä tarvitsisikaan
  364. Kokeilkaa kuinka monta kertaa pystytte harrastamaan seksiä yhden päivän aikana. Koittakaa sitten rikkoa ennätyksenne
  365. Harjoitelkaa laukeamaan yhtä aikaa
  366. Koittakaa aikatauluttaa seksiä vähintään 2 kertaa viikossa seuraavalle kuukaudelle
  367. Tehkää yhteinen seinäkalenteri tulevalle vuodelle. Mikäli suinkin uskallatte, tehkää kalenterista rohkea ja sijoittakaa se vaikka vaatekaapin oven sisäpuolelle.
  368. Kirjoittakaa yhteinen eroottinen novelli
  369. Käsikirjoittakaa eroottinen elokuva ja kuvatkaa se sitten
  370. Yllätä rakkaasi tekemällä hänelle oma eroottinen lehti jossa on kuvia sinusta
  371. Lukekaa yhdessä jokin eroottinen kirja
  372. Maalatkaa toistenne vartalot, mutta vain turvallisilla väreillä älkääkä peittäkö ihojanne kokonaan maalin peittoon
  373. Jaa fantasiasi kumppanisi kanssa
  374. Sido kumppanisi aivan paikoilleen ja leiki hänellä
  375. Harrastakaa pikaseksiä kun teillä on jo kiire jonnekin
  376. Vetäytykää kesken tylsien juhlien tekemään se johonkin (mutta älkää häiritkö muita vieraita)
  377. Vilauta kumppanillesi julkisella paikalla, mutta siten, etteivät muut ihmiset häiriinny
  378. Herätä kumppanisi hyväillen häntä käsilläsi
  379. Harrastakaa seksiä ilman suutelemista
  380. Olkaa aivan hiljaa seksin aikana
  381. Masturboikaa kumpikin samanaikaisesti siten, että katselette toisianne
  382. Leikkikää, että otat kumppanisi väkisin ja hän vastustelee (sopikaa leikin säännöistä etukäteen ja muistakaa turvasana, joka lopettaa leikin välittömästi toisen niin halutessa)
  383. Leikkikää, että olet kumppanisi maksettu seuralainen
  384. Kokeilkaa puhelinseksiä
  385. Vaihtakaa rooleja, eli kumpikin käyttäytyy seksin aikana kuten toinen yleensä
  386. Puhukaa tuhmia seksin aikana
  387. Hyväilkää toisianne käsin samanaikaisesti
  388. Käyttäkää korvatulppia seksin aikana
  389. Nuole ja hyväile kumppanisi takapuolta
  390. Harrastakaa seksiä pilkkopimeässä
  391. Harrastakaa seksiä riidan aikana (tai olkaa onnellisia jos ette koskaan riitele)
  392. Anna kumppanillesi suuseksiä hänen puhuessaan puhelimeen